Näkymätön pääsihteeri

Kylteri 3/2006 -lehden mahtipontisen kuvan yläpuolella komeilee otsikko”Langat käsissä? KY:llä vaihtui valta. Kylteri tenttasi uutta pääsihteeriä Kimmo Kääriää”. Itse jutun otsikko on kenties vieläkin mahtipontisempi: ”Kuulustelussa kukkulan kuningas”. Otsikot ovat hieman harhaanjohtavia, eikä kirjoituksen sisältö juuri valota KY:n pääsihteerin työtehtäviä tai hänen rooliaan KY:n arjessa. Ymmärsiköhän kirjoittaja ylipäänsä pääsihteerin roolin KY:llä? Hahmottikohan haastateltava silloin itsekään mitä pääsihteerin arki pitää sisällään?

Ainakin nyt, vuotta myöhemmin, kuva alkaa selkeytyä.

Inspiraatio tämän blogin avaamiseen on peräisin John Clarkelta, joka aloitti Nokian tietohallintojohtajana joulukuussa 2005. John kirjoitti havainnoistaan ensimmäisten 100 työpäivänsä aikana ja sai paljon palautetta ja kehitysideoita. Allekirjoittanut oli tuolloin töissä Johnin alaisessa yksikössä. Osana työtämme pyörittelimme ajatuksia mm. CEO-blogeista ja web 2.0:sta. Muun muassa tähän omaan kuuden vuoden Nokia-kokemukseeni olen peilannut ajatuksiani jo useamman kerran kuluneen vuoden aikana. Epäilemättä myös tässä blogissa tullaan näkemään vertauksia KY:n ja yritysmaailman välillä.

Pääsihteeri kirjoitti ennen muutaman Punakulman pääkirjoituksen vuodessa, muun muassa toivottaakseen uudet mursut tervetulleiksi. Nyt pääsihteeriä ei näy eikä kuulu senkään vertaa. Tämän blogin tarkoituksena on tuoda omia ajatuksiani KY:n käytävien ulkopuolelle. Kirjoittamalla pyrin selkeyttämään ajatuksiani sekä itselleni että muille.

Mitä ajatuksia? Mitä ihmettä se pääsihteeri sitten oikein tekee?Jos KY olisi yritys, niin pääsihteeri olisi sen toimitusjohtaja. Jos KY olisi valtio, niin pääsihteeri olisi tasavallan presidentti. Tämän tarkemmin on näin lyhyessä kirjoituksessa tehtävää mahdoton kuvailla. Uskon, että kuva selkeytyy muillekin pikkuhiljaa – siihen ainakin pyrin tulevissa teksteissäni.

Tarkoituksenani ei ole niinkään kirjoittaa poliittisia kannanottoja liittyen esimerkiksi innovaatioyliopistokeskusteluun – tämä on hallituksen tehtävä. Pikemminkin aion pohtia avoimesti KY:n toimintatapoja ja syventyä nuoren esimiehen haasteisiin – tarkastella KY:n toimintaa ennen tarvittaessa myös itsekriittisesti.

Haastan teidät osallistumaan tähän tarkasteluun ja pohdiskeluun – antamaan rakentavaa palautetta ja kehitysideoita.


6 vastausta artikkeliin “Näkymätön pääsihteeri”

  1. Mahtava blogiavaus Kimmo!

    Tämä on yksi niistä, joita ainakin minä tulen lukemaan! Toivottavasti muutkin.. Pidähän sitten tarkkaan huolta, ettei tule linjailtua ohi hallituksen. Presidentti-analogia on nimittäin mielestäni hieman väärä, sillä presidentti a.) valitaan vaaleilla ja b.) sillä ei ole hirveästi valtaa yksin itsellään.

    Tällä analogialla edustajiston puheenjohtaja olisi KY:n organisaatiossa presidentti. Ennemmin presidentti olisi kuitenkin HYY:n edarin puheenjohtajan kaltainen toimija, joka ei ole edes edarin jäsen.

    Hallituksen puheenjohtajan valtaa ja asemaa voi mielestäni verrata suoraan KY:n sisäiseen “pääministeriyteen”.

    Mikä sitten olisi pääsihteeri, joka on kuitenkin työ- eikä luottamussuhteessa. Lähinnä mieleeni tulee ensimmäisenä vertaus Suomen ykkösvirkamieheen: Pääsihteeri olisi KY:n Raimo Sailas (VM:n valtiosihteeri). Ja tällä jätkällä on valtaa, joka ei näy usein ulkopuolisille, se on fakta.

    -Lasse

  2. Totta. Melkoinen ajatusvirhe.

    Edarin pj:n rooli on muuten lähiaikoina herättänyt paljon keskustelua KY:llä… mm. juuri se, pitäisikö edarin pj:ksi voida valita joku, joka ei ole edarin jäsen (vrt. esim HYY). Ehkä epj Stenbäck avaa tätä keskustelua jossain vaiheessa.

  3. Vertaus kirvoitti kommentteja myös mm. meikäläisen s-postiin. Eräs vanha jäärä kommentoi seuraavanlaisesti: “Pakko kommentoida teille lyhyesti. Eiköhän edarin pj kuitenkin ole aika itsestään selvä eduskunnan puhemies. Kaikin puolin aika yksi yhteen. Paitsi että eduskunnan pj ei äänestä. Hpj on pääministeri, se on aika selvä keissi. Pässi voisi olla eduskunnan pääsihteerin ja valtioneuvoston kanslian valtiosihteerin risteytys - mitään suoraa vastaavuutta ei oikeastaan löydy Suomen valtiosta. YK:lta sen sijaan löytyy pääsihteeri joka on aika hyvin verrannollinen, mutta sieltä puuttuu toisaalta hallitus. Talousjohtaja vois olla Sailas. Presidenttiä KY:ltä oikeastaan ei löydy. Kenelläkään kun ei ole sellaista henkilökohtaista roolia, että vahvistaisi sääntöjä (=lakeja) tai nimittäisi tiettyjä henkilöitä virkoihin. Ei myöskään edarin pj:llä. Pässi se ei missään nimessä ole, sillä pässihän on nimenomaan hallituksen alainen toimija toisin kuin resitentti.”

    Ei oo helppoa tehdä vertauksia Suomen valtioon. Kokeillaanpa toista lähestymistapaa. Aikoinaan kun toimin edustajiston puheenjohtajana, sain ohjeena edeltäjältäni Sampsa Karhuselta toimia ”kölinä”. Jos edustajiston pj on siis veneen köli ja hallituksen pj vaikkapa peräsin tai kippari, niin mikä/kuka pääsihteeri on? Jos vene kulkee tuulen ja purjeiden voimalla niin oisko pääsihteeri sitten skuutti? :)

  4. Jep, olen pitkään puhunut sen puolesta, että KY:n edustajiston PJ:n ei tarvitsisi olla edustajiston jäsen. Nykyisinhän säännöissä ei muutenkaan todeta puheenjohtajistosta juuri mitään -valinnasta vain että “edustajisto valitsee keskuudestaan” puheenjohtajiston. Itse asiassa kun mitään tarkempaa ei missään lue, voisi jopa tulkita että edustajiston puheenjohtajiston saa eroamaan ainoastaan jos edustajisto hajoittaa itsensä. Ei ehkä sekään paras mahdollinen asetelma.

    Keskusteluissa TKY:n ja HYY:n suuntaan on ainakin noussut esiin pääasiassa hyviä puolia siinä, että edustajiston puheenjohtajan ei tarvitsisi olla edustajiston jäsen eikä hänellä tarvitsisi olla äänivaltaa. Tällöin voidaan valita paras mahdollinen puheenjohtaja edustajistolle (kun sen ei tarvitse tulla niin rajoitetusta joukosta). Lisäksi, jos edustajiston puheenjohtajalla ei olisi äänivaltaa, edustajiston johtamisrooli korostuisi ja mahdolliset epäilyt PJ:n puolueellisuudesta olisivat vähemmän aiheellisia.

    Kuulin juuri, että TKY:llä ilmeisesti varapuheenjohtajatkin voidaan valita edustajiston varsinaisten TAI varajäsenten joukosta, mikä ei sekään ehkä olisi huono kehityssuunta; potentiaalisten hakijoiden joukko kaksinkertaistuisi ja varajäsenistössäkin on paljon innokkaita edustajistotoimijoita.

    Enemmän itse tähän aiheeseen: Kimmolta hyvä avaus, varmasti mielenkiintoinen blogi tulossa. EPJ:n kohdalla tosiaan edustajiston puhemies olisi nykyhetkellä paras analogia, joskaan ei ihan suoraan osuva tuon äänivallan osalta. Kölikin on ihan osuva kuvaus.

    Edustajistossa haluaisin herätellä vielä keskustelua EPJ:n roolista. Edellä mainitun lisäksi itse näkisin, että EPJ:n edustuksellista asemaa tulisi nostaa ja moni (itse asiassa vaikka kaikki pl. kokousten vetäminen) hallinnollinen tehtävä voisi olla varapuheenjohtajilla. Mutta siitä myöhemmin vielä lisää.

  5. Go Kimmo!

    Blogi lisätty readeriin.

  6. […] Lassen mukaan Sailaksella on näkymätöntä valtaa. No entä pääsihteerillä? […]


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute