Vuosi 2007 oli ylioppilaskunnan 96. toimintavuosi ja sitä luotsasi Jenni Laakson johtama hallitus. Edellisen hallituksen koulutuspoliittisena vastaavana toimineella Laaksolla oli puheenjohtajan tehtävään vaadittavaa kokemusta, joka tuli tarpeeseen toimintavuoden osoittautuessa poikkeuksellisen haastavaksi.
Vuotta leimasi työntäyteisyys
Tammikuussa Laakson hallitus loi itselleen kunnianhimoisen toimintasuunnitelman, jonka rakennetta oli ansiokkaasti kehitetty aiemmista vuosista: suunnitelma sisälsi konkreettisia tavoitteita ja toteutettavia projekteja. Suunnitelman kunnianhimoisuutta kuvasti työläiden projektien suuri lukumäärä ylioppilaskunnan resursseihin nähden ja se, ettei uusille, yllättäville hankkeille ollut varattu juurikaan voimavaroja.
Jälkiviisaasti voidaankin todeta, ettei tammikuussa 2007 osattu ennustaa riittävästi innovaatioyliopistohankkeen vaatimaa suunnittelupanosta ja sen vaikutusta ylioppilaskuntaamme. Toimintasuunnitelmassa oli kirjattuna massiivisia muutoshankkeita, joista osa toteutettiinkin suunniteltua laajempina. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa eduskuntavaalivaikuttaminen, alumnitoiminnan kehittäminen, viestinnän siirtäminen perinteisestä tiedotuslehdestä yhteisölliseen, web-pohjaiseen viestintään sekä kansainvälisten asioiden sektorin integroiminen muihin sektoreihin.
Suuria hankkeita toteutettiin myös toimintasuunnitelman ulkopuolelta. Lyyra-palvelun tarkoituksenmukaisuuden arvioinnin sijasta edustajisto päättikin kevään viimeisessä kokouksessaan, että Lyyra-kortti pitää ottaa käyttöön jo syksyllä. Lisäksi
Arkadiankatu 28 -kiinteistöprojektia ei ollut huomioitu toimintasuunnitelmassa ja myöhemmin osoittautuikin, että hankkeen kehitystyö ja esimerkiksi rakennusluvan saaminen vaativat melkoisia ponnistuksia.
Hallitus vei edustajiston ohjauksessa toimintasuunnitelmaansa ansiokkaasti eteenpäin, mutta kiire ja paineet vaikuttivat jopa toimijoiden hyvinvointiin.
Suuret muutokset vaativat selkeätä toiminnan ohjausta
Loppuvuodesta KY:llä käytiin paljon keskustelua toiminnan ohjauksesta ja johtajuudesta. Näiden puute johtui yksinomaan siitä, ettei niitä ollut ennen tarvittu samassa mittakaavassa kuin nykytilanteessa; KY:llä on pärjätty ilman vahvaa johtajuutta, sillä hyväksi havaitut toimintatavat on voitu toistaa vuodesta toiseen ilman merkittäviä kehittämistarpeita. Nyt oltiin kuitenkin todella suurten muutosten edessä, ja ilman vahvaa ohjausta tavoitteet ja prioriteetit hämärtyivät ajoittain. Itseohjautuvuus, jonka pohjalta ylioppilaskuntamme oli pitkään voinut toimia, oli johtanut siihen, että kukin suoritti lukuisia hajanaisia tehtäviä ja moni uupui lopulta työtaakan ja muutosten alle.
Ansiokkaasti luotu toimintasuunnitelma ei lopulta toteuttanut tarkoitustaan, kun hallitus ei seurannut suunnitelman edistymistä, eikä edustajisto piitannut aiemmista suunnitelmista ohjatessaan hallituksen toiminnan suuntaviivoja. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää kulttuurisektoria, jolle kirjattiin toimintasuunnitelmassa kaksi tavoitetta: käynnistää KY:n museoprojekti ja ottaa käyttöön sähköinen lipunmyynti. Molemmat jätettiin kuitenkin toteuttamatta ilman erillistä hallituksen päätöstä, ja toimijoiden resurssit suunnattiin sektorin kehityssuunnitelman kirjoittamiseen.
Toimintaa kehitettiin päättäväisesti
Edustajisto, hallitus ja pääsihteeri ottivat kaikki opikseen ja ryhtyivät luomaan ylioppilaskunnalle ohjausmallia. Edustajisto hyväksyi ylioppilaskunnalle sen ensimmäiset arvot, mission, vision ja strategian, joiden avulla määriteltiin toiminnalle selkeät raamit ja suunta.
Hallitus puolestaan loi loppuvuodesta edustajistolle pohjamuistion toiminnan suuntaviivoista, johon se kirjasi omat näkemyksenä seuraavan vuoden toteutettavista projekteista. Lisäksi uudet toimijat saivat väistyvältä hallitukselta eväitä siihen, kuinka toimintasuunnitelman ohjaavuutta voitaisiin parantaa.
Toimintasuunnitelma ei kuitenkaan kykene ohjaamaan kaikkia toimintoja KY:n kaltaisessa palveluorganisaatiossa, joten syksyllä 2007 päätettiin ryhtyä järjestämään pääsihteerin ja sihteeristön välisiä kuukausipalavereita, joissa käydään kunkin osalta läpi tulevan kuukauden tavoitteet. Tehtäviä priorisoidaan kuukausittain toimenkuvan ja toimintasuunnitelman pohjalta määritellen tulevan kuukauden toiminnan painopisteet.
Kuten vuosikertomuksen muista osioista voi lukea, toteuttivat vuoden 2007 toimijat monia suuria hankkeita. Lisäksi he saivat aikaan jotain sellaista, mitä tämän julkaisun sivut eivät riitä kuvaamaan - he kehittivät KY:tä toimintaympäristönä tulevia toimijasukupolvia varten, selkeyttäen ylioppilaskuntamme toiminnanohjausta suuren murroksen kynnyksellä.

Tämä on siis vissiin vuosikertomuksen 2007 pääsihteerin teksti? Sen voisi selvyyden vuoksi mainita blogipostauksen alussa tai lopussa…
Jees, sama teksti menee vuosikertomukseen 2007. Laitoin sen myös tänne, sillä epäilen ettei kovin moni lue vuosikertomusta.